torstai 21. huhtikuuta 2016

Käytäntöön soveltamista

Ensin pari viikkoa yläasteella teknisessä työssä sijaisena. Oma verkkoon tuottamani ja keräämäni materiaali (blogi, Pinterest, linkit) pääsi yllättävään hyötykäyttöön kun oppilaille piti keksiä uusia työideoita ja ohjeita. Jaoin linkin Whatsappin kautta ja ohjeet olivat oppilaiden käsillä.

Mobiilivälineille löytyisi kyllä paljonkin käyttöä taitoaineiden opiskelussa. Esim. Youtube on täynnä erilaisia how to -ohjeita, tosin taso on varsin kirjava, mutta kyllähän se on hyvä tapa alkaa tutustumaan johonkin uuteen asiaan. Ja opittuaan asian oppilaat voivat kuvata omia videoitaan ja ne voidaan sitten taas jakaa vaikka koulun sivuille yhteisen Youtube-kanavan kautta. Selkeät ohjeet yhteisen kanavan luomiseksi löytyy täältä. En ole kyllä tuota kokeillut itse.

Myös tekemisen ja oppimisen dokumentoinnissa aina mukana (ja kädessä) olevat puhelimet ovat erittäin hyvä väline. Esim. Google Keep toimii hyvin nopeiden muistiinpanojen tekoon, myös kuvat saa lisättyä sinne suoraan. Ja kun tulee aika laatia lopullinen raportti muistiinpanot saa vietyä Keepistä suoraan Google Docsiin kuvineen päivineen. Tämä on mielestäni aivan loistava työkalu esim. tet- jakson tai työharjoittelun raportin laadintaan. Muistiinpanothan voi lisäksi vielä jakaa opettajalle, joka pääsee näin seuraamaan oppilaan edistymistä.

Ja sitten ala-asteelle kuudesluokkalaisten opeksi. Reilun kolmen viikon pätkä ennestään tutussa pienessä kyläkoulussa, jossa on mukava tunnelma ja portaikossa vanhan puutalon tuoksu. Toisena työpäivänä pääsin kokeilemaan digiloikkimisen 500 metrin estejuoksua, tuossa Facebook-päivitykseni aiheesta Tvt opetuksessa -ryhmässä.

Alkuhankaluuksista selviydyttyäni oppilaiden into ja taito härpäkkeiden suhteen yllätti oikein positiivisesti. Opettelimme Google Kuvien käyttöä, tein sinne jaettuja albumeita jonne oppilaat pääsivät lisäämään kuvia ja videoita. Asia liittyi äidinkieleen, jossa tutustuttiin Seitsemään veljekseen ja oppilaat saivat tehtäväkseen tehdä oman versionsa jostain kirjan kohtauksesta haluamallaan mobiilitekniikalla. Pojat painuivat kuvaamaan veljesten ja Toukolan poikien välistä tappelua. Kuvausten jälkeen yksi pojista alkoi videota editoimaan, mutta totesi melko pian että hänellä on kotonaan parempi ohjelma, hän tekee sen sillä. Poika tubettaa ja tekee Minecraft -videoita joten hän ei paljon apua kaivannut.

Tytöt alkoivat ottamaan valokuvia Seitsemän veljeksen koulunkäynnistä. Heillä tuntui olevan varsin selvät sävelet mitä tekevät. joten en asiaan sen enempää puuttunut. Seuraavana aamun olin tippua polvilleni kun yksi tytöistä näytti puhelimestaan mitä olivat tehneet. Valokuvista oli koottu tarina, jossa oli tekstiä, kuvallisia efektejä ja musiikki. Ei se montaa kymmentä sekuntia kestänyt, mutta toteutus oli aivan loistava. VivaVideo oli tuo sovellus joka tytön puhelimesta löytyi ja jolla se oli tehty. Toisilleen he olivat sitä jakaneen Whatsappin kautta.

Nämä ovat mielestäni varsin hyviä esimerkkejä siitä osaamisesta ja niistä mahdollisuuksista mitä löytyy oppilaista ja heidän laitteista. Se pitää vaan saada sieltä esiin ja käyttöön, opettajan ei tarvitse kaikkea osata, hän voi päinvastoin oppia oppilailta.

Kahoot -visailuun olin tutustunut jossain vaiheessa, mutta en ollut päässyt sitä vielä käytännössä kokeilemaan. Mutta kun sain ohjattavakseni yhden kahdeksasluokkalaisen tettiläisen jolle Kahoot oli tuttu päätin laittaa hänet laatimaan visailuja, Ja hyvinhän se meni, varsinkin oppilaat olivat innoissaan. Myöhemmin myös omat oppilaani pääsivät laatimaan sillä kertausvisailuja biologiasta ja löytyihän tuolta ihan hyviä muiden laatimia valmiitakin Kahootteja, joita kyllä kannattaa käyttää jos vaan ovat asiallisia. Koulun muutkin opettajat, ja oppilaat, innostuivat Kahooteista mikä oli oikein mukava huomata.

Koululla on käytössä O365 ja kyllähän sitäkin piti sitten vielä kokeilla. Oppilaat kirjoittivat aineita pareittain Wordilla ja tekivät ryhmätöitä PowerPointilla. Jakaminen ja yhdessä tekeminen ei ollut heille ennestään tuttua, mutta oikein avoimin mielin he ottivat se vastaan. Itse vähän tuskailin tuon O365:n monimutkaisuuden kanssa verrattuna Googlen vastaavaan.

Olipahan vaan hienoa päästä käyttämään omaa osaamistaan käytännössä!